keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Syökää kanaa! osa 2

Meillä on sen verran tapahtumaköyhää, että kirjoitellaan nyt sitten kanan syömisestä toinenkin juttu. Aiemmin syksyllä olin Morin kanssa esittelynäyttelyssä Salossa, ja sieltä tarttui mukaan sponsorin lahjoittama näyte kanafilettä. Tämä Deluxe Prima catin kana on höyrykypsennettyä, eikä tuote siis sisällä mitään muuta kuin kanaa.


Pakkauksessa on kolme palaa, jokainen yksittäin vakuumipakattuna. Sisäinen maailmanpelastajani ei oikein arvosta näin runsasta pakkausmateriaalien käyttöä. Onneksi taloyhtiöön on tullut muovinkeräysastia, niin menevät nämäkin muovit vielä jatkokäyttöön.


Vakuumipakatuistakin fileistä tuli selvästi hajua läpi kissan herkkään nenään, niin innokkaana kaikki olivat paikalla, kun avasin pussin. Pussi on uudelleen suljettava, joten loput palat saa tuplamuoviin, jos ei kerralla syö kaikkea.



Testiryhmän mielestä kana oli hyvää, mikä ei tullut yllätyksenä kenellekään. Meillä herkkujen makuasteikko menee suunnilleen näin: 1. Kiitos, voin syödä, 2. Joo!! Namia!! 3. Anna  anna anna!! Heti tänne namit tai syön sulta sormet!!!


Tämä oli siis kolmanne asteen herkku ja sormiaan sai varoa. Pari sähinääkin kuultiin, mikä ei kuulu kakkostason nameihin ollenkaan.


Puhtaana kanatuotteena tämä voisi olla hyvä otettavaksi reissuun vaikka näyttelymatkalle mukaan evääksi. Stressaavissa tilanteissa ylimmän tason herkut ovat olleen avuksi, kun vastustamaton herkku kiinnittää kissan huomion pois kaikesta muusta. 

Kissojen mielestä tämä oli siis ihan paras herkku. Palkitsemiseen en tätä välttämättä käyttäisi, sillä vastustamaton tuoksu saa kissan tunkemaan namipussiin, eikä suinkaan keskittymään siihen, mitä ihminen saattaisi tahtoa kissan tekevän. Myös kanalta tuoksuvat sormet saattaisivat olla tulilinjalla, vaikka kädessä ei makupalaa olisikaan. Käytetään siis naksuttimen kanssa pääasiassa kakkostason herkkuja.
Kolmostason herkkuna tämä saa jäädä herkuttelu ja hemmotteluhetkiin. Tällä kertaa herkuille oli oikein aihettakin, sillä eilen juhlittiin Katlan syntymäpäivää, Katla täytti neljä vuotta!



maanantai 13. marraskuuta 2017

Syökää kanaa!

Tiedättekö miltä kuulostaa, kun kissa murisee ja kehrää samaan aikaan? Tämä oli Perlan reaktio, kun annoin sille kanan koipinuijan; toisaalta saalis oli niin ihana, että piti kehrätä, ja toisaalta taas sitä piti puolustaa muristen, ettei kukaan vaan veisi ihanuutta pois.

Toki nuo kaksi muutakin saivat omat nuijansa, jotka hetken mielijohteesta nappasin kaupasta mukaan.

Pitkä aikaa kuului vaan maiskutusta ja hieman rouskutusta, kun kaikki mutustivat tyytyväisenä koipiaan. Siinä vaiheessa kun Mori ja Perla olivat jo syöneet lihat luiden ympäriltä, Katla ei ollut saanut yrityksestä huolimatta kovin kummoisia jälkiä nuijaansa. Leikkelin saksilla lihaa suikaleiksi, jotta Katlakin pääsi syömään.

Mori jatkoi luun kaluamista, ja Perla siirtyi ruokalevolle.




lauantai 29. huhtikuuta 2017

Eläinystäväni

Viikko sitten lauantaina kello soi 4.00. Mori oli sitä mieltä, että oli vielä liian aikaista eikä noussut sängystä. Aamupala sai kuitenkin mielen muuttumaan. Sitten kissa kassiin, tavarat kantoon ja askel kohti linja-autoasemaa. Bussissa Mori ei ollut hetkeäkään hiljaa, turha toive siis, että se olisi jatkanut keskeytyneitä yöuniaan matkalla. Niinpä minäkään en jatkanut. Helsingin päässä hypättiin Morin tyttärentyttären Islan ihmisen kyytiin, ja olimme perillä messukeskuksessa hyvissä ajoin ennen kahdeksaa, joten meillä oli hyvää aikaa käydä eläinlääkärin tarkistuksessa ja sisustaa messuosaston häkit päivän päätähdille valmiiksi ennen messujen aukeamista.


Ihana pieni Manda saapui myös ensi esiintymiseensä. Mori ei näyttelyissä suhtaudu suopeasti muihin kissoihin, mutta Manda sai nuuskutella Morin nenää häkin läpi aika pitkään ennenkuin Mori sähähti. Taisipa kuitenkin muistaa vielä pienen. Ja Manda taisi muistaa olleensa ennenkin minun sylissäni, sen verran luottavaisesti se sylissä pötkötteli ja kehräsikin.
Manda
Somakiss ry:n osastolla olivat Mori-vaari ja serkkutytöt Manda ja Isla (Naavan tytär), Islan bestis beige setä-Marius sekä punaiset abessinialaiset Tilli ja Rosa. Meillä oli siis esillä näiden rotujen kaikki neljä perusväriä.

Liekö Moria rassannut liian aikainen herätys, liian iso messuhalli, käsidesiltä haisevat ihmiset tai joku ihan muu, mutta tällä kertaa Mori ei ollut parhaimmillaan edustushommissa. Aamupäivällä hieman valjasteltiin ja käytiin tutustumassa naapuriständin aitokissanminttuun.

Sitten Mori halusi olla vain omassa häkissä eikä välittänyt esiintyä. Päivän edetessä huomasin, että Mori kaipasi unta, olihan yöunet jääneet todella lyhyiksi, joten viritin sille häkkiin näköesteen, jonka takana sai nukkua rauhassa yleisön katseilta.

Naapurihäkissä Mandaa selvästi jännitti, mutta se oli myös kovin kiinnostunut toisella puolelle olleesta Islasta ja Mariuksesta, jotka vuoroin olivat häkin edustan laudalla. Pitipä beigeä häntää kokeilla hieman tassullakin. Liian lähelle omalle puolelle tuodulle naamalle piti kuitenkin hieman sähistä.
Ai huiska, no okei voin leikkiä! t. Manda
Nuoret tytöt Manda (4,5kk) ja Isla (6kk) olivat ehdottomasti osastomme vetonaulat, kun tytöt, etenkin Isla jaksoi leikkiä ja riehua huiskan perässä lähes koko päivän. Osaston kissoista ainoana Isla osallistui myös messujen yhteydessä järjestettyyn näyttelyyn ja pärjäsi hienosti paneeliin asti.

Ihmiä riitti päivän mittaan kissoja katsomassa ja silittelemässä. Oli mahtavaa jutella sellaisten kanssa, jotka olivat tosissaan harkitsemassa kissan hankkimista ja etsimässä sitä omaa rotuaan. Moni fiksu pariskunta ja perhe kyseli nimenomaan kissojen luonteesta ja siitä millaisia lemmikkejä ne ovat. Joitakin erikoisuuksiakin sain päivän aikana kuulla, kun yksi kyseli kissojen leikkitreffien perään ja toiset kertoivat harkinneensa rotukissaa, mutta päätyneensä maatiaiseen, jotta sitä voisi pitää mökillä vapaana. En käsitä ollenkaan, miksi maatiaisen elämä ja turvallisuus olisi vähemmän tärkeä kuin rotukissan.

En ehtinyt juurikaan nähdä muuta Eläinystäväni messuista. Paikalla oli kuulemma mm. haisunäätiä, chinchilloja (tai miten se ikinä kirjoitetaankaan), papukaijoja ja ties mitä, mutta enpä niitä ehtinyt katselemaan. Kissatarvikemyyjien osastoja kävin sen verran läpi, että ostin Morille välipalaa ja kotiintuomisiksi uuden huiskan. Muita samaan aikaan olleita messuja en nähnyt ollenkaan. Kädentaito-messut olisivat vähän kiinnostaneet, mutta ne oli tietysti sijoitettu kaikkein kauimmaisimpaan messukeskuksen nurkkaan.

Karkasimme paikalta hieman ennen messujen sulkeutumista, jotta ehdimme Morin kanssa junaan.
Junakissa

Junan lemmikkiosastolla matkusti koira, joka olisi kovasti halunnut tehdä tuttavuutta Morin kanssa. Morikin ensin koitti valjaissa lähteä koiraa tervehtimään, mutta huomasi nopeasti etten ollut sitä päästämässä, ja tyytyi oleskelemaan sylissäni tai lattialla. Koira sen sijaan tuijotti Moria herkeämättä korvat höröllä koko matkan ja vinkui.
Innokas kanssamatkustaja

Välipala maistui junassa. Köykäinen kuppi piti vain kiilata jalkojen väliin, että pysyi paikallaan. Koira-parka joutui vielä nuuhkimaan namikanan herkullisia tuoksuja.

Päivä oli pitkä, kotiovelta kotiovelle 15,5 tuntia, mutta mukava. Oli kiva nähdä tuttuja abysomppu-ihmisiä, ja jutella kissoista niin paljon kuin vain mieli teki.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

PR-kissa Eläinystäväni-messuilla

Tänä viikonloppuna järjestetään Helsingin messukeskuksessa Eläinystäväni-messut (ja parit muutkin messut). Me lähdetään PR-kissa Morin kanssa lauantaina edustamaan Somakiss ry:n ständille, ja mikä parasta pikkuinen Manda tulee myös, jännä nähdä kuinka paljon neiti on muuttunut siitä kun muutti uuteen kotiinsa.
Tervetuloa moikkaamaan!



Kravatilla vai ilman?

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Viimeistä kertaa yhdessä


Niin ne lähtivät pienet kissatytöt  sulostuttamaan uusien ihmistensä elämää. Ennen lähtöä otettiin vielä koko porukasta viimeiset ryhmäkuvat. Kuvausassarina kävi Penan ja Punkun ihminen, toivottavasti huiskanheilutus ei aiheuttanut jännetupintulehdusta tai muuta vastaavaa rasitusvammaa.

Tässä 14 viikkoiset tytöt tarkoituksella ilman nimiä. Tunnistatteko kuka on kukin?



Talo tuntuu nyt pentujen lähdettyä kovin tyhjältä. Kukaan aikuisista ei näytä kaipaavan tai etsiskelevän pentuja, ainakaan vielä tässä vaiheessa, kun viimeisen lähdöstä on kulunut alle tunti.
Katlan en usko pentuja kaipaavan, Mori-vaari sen sijaan saattaa niitä ikävöidä.


keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Vahinkoposeeraukset

Koska näiden elosalamien kuvaaminen on jokseenkin haasteellista, jäi 13-viikkoisposeerauskuvat ottamatta. Muistikorttia läpi kahlatessa silmiin osui kuitenkin kaikista edustava otos, joten tässäpä 13-viikkoiskuvat, olkaa hyvät.
Selma
 
Svala

Elva

Manda
Mukaan mahtuu tietysti myös joukko epäedustavia kuvia, joista osa on varsin hauskoja.
Mori ja Selma edustavina
Hupsut Manda ja Elva




tiistai 14. maaliskuuta 2017

Sinkoilevat vaahtokarkit

Pennut kävivät eilen eläinlääkärissä steriloitavina. Kenellekään ei toivottavasti tarvitse selittää, minkä takia lemmikkikissa on hyvä steriloida. Varhaissterilointi on hyvä vaihtoehto, sillä pennut paranevat leikkauksesta todella nopeasti, paljon nopeammin kuin aikuiset kissat. Kissa saattaa tulla sukukypsäksi jo neljän kuukauden iässä, joten pennun uusi koti saisi olla melkein heti varaamassa aikaa lääkäriin. Kun pennut on varhaissteriloitu ennen luovutusta, ei uuden kodin tarvitse (toivottavasti) miettiä eläinlääkärikäyntiä ennen kuin vuoden päästä, kun tulee ajankohtaiseksi uusia rokotukset.

Kaikki neljä siis kävivät lääkärissä yhdessä. Leikkauksen jälkeen tytöt saivat päälleen haavapuvut, jotka on ommellut Polarin ja Thorin (Morin pojat) emäntä. Puvut estävät pentuja nuolemasta omia ja toistensa haavoja, ja pitävät ne tietysti myös vaarin erossa haavoista.

Pesuhetki

Onpas taas likainen pentu. t. Mori
Näistä kuvista voinee jo päätellä, mistä tämän postauksen otsikko juontaa. Pentujen pitäisi nyt viikon verran ottaa rauhallisesti, mutta kerroppa se näille vintiöille.


Pennut olivat heti kotiuduttuaan virtaa täynnä. Ensin piti mankua ruokaa, kun ruokahuollossa oli ollut  päivän aikana puutteita. Ruuan jälkeen meno oli sellaista, että harkitsin jo käsipainojen pujottamista toipilaspukujen sisään. Sen verran leikkaus kuitenkin tuntuu, että uni maistuu nyt useammin ja pidempään.