R niin kuin riista

Viime päivinä pentulaatikossa on näkynyt rakoilevia silmiä ja huojuvia askeleita, lisäksi laatikosta kuuluu toisinaan kehräystä, sillä ainakin kaksi pentua on jo oppinut kehräämään.
Riistanvärinen ensimmäisenä syntynyt pentu oli ensimmäinen, jonka silmät alkoivat aueta, samoin se oli ensimmäinen joka alkoi kehrätä. Tämä erivärinen tyttö on muutenkin vähän erilainen

Pitäkää vaan keskenänne sitä makkaranäyttelyä.

Minä nukun näin!

Siskot nukkuu, minä seikkailen!

Tästä yli menee lyhin reitti laatikon toiselle laidalle!

Voitteko kuvitella, taas nuo nukkuvat. Minä katselen maailmaa!

Pentujen yksilöllisten erojen ja persoonallisuuksien tullessa yhä enemmän esiin kasvaa paine keksiä niille kutsumanimet. Helpommin sanottu kuin tehty!

Pennut 1vk

Pennut tulivat lauantaina yhden viikon ikään. Pentujen ensimmäinen viikko on ollut lähinnä syömistä ja nukkumista, ja kasvamista. Kasvua on seurattu punnituksilla useamman kerran päivässä. Kaksi pienintä tarvitsivat alkuun hieman lisäravintoa, mutta pääsivät sitten imemisen makuun ja ovat kasvattaneet painoaan ihan omin avuin.

Pentueen pienin, ikää 3 päivää

Merkkipäivän kunniaksi otin pennuista yksilökuvat. Pennuilla ei vielä ole kutsumanimiä, joten kulkevat nimillä pentu 1, 2, 3 ja 4, syntymäjärjestyksen mukaan.

Pentu 1

Pentu 2

Pentu 3

Pentu 4

Päivänvalo ehti haihtua ennenkuin viikkokuvien ottaminen tuli mieleenkään. Ja koska valaistusolosuhteet eivät tehneet kuvaamisesta riittävän haastavaa, pennut 3 ja 4 olivat niin liikkuvaisia, että meinasi olla haastavaa saada yhtään kuvaa. Kuvia katsoessa tuo vauhdin hurma ei välity, mutta älkää antako avautumattomien silmien hämätä!

Pennut saapuivat

Viikko sitten meidän kissamäärä lisääntyi neljällä pienellä kissalla. Pentulaatikko sisustettiin odottamaan tulevia asukkaita jo aikaisemmin. Perjantai-iltana Katlalle maistui ruoka huonosti ja mahakin meni kuralle. Mietin mahtoivatko tämä olla ensimerkkejä lähestyvästä synnytyksestä vai oliko mammakissalla mahanpuruja jostain muusta syystä.
Lauantai-iltana supistukset kertoivat synnytyksen tosiaan alkaneen. Pentulaatikko ei ollut siihen mennessä herättänyt suurta mielenkiintoa, mutta lyhyen neuvottelun jälkeen tulimme mammakissan kanssa siihen päätökseen, että pentulaatikko on kuitenkin huomattavasti parempi paikka synnyttää kuin talouden pienin kuljetusboksi. Ensimmäiset supistukset nähdessäni soitin kasvattajalle, joka lähti heti tulemaan avuksi.

Ensimmäisenä tuli näkyviin musta häntä. Ja se vilkkui näkyvillä jonkin aikaa ennen kuin ensimmäinen pentu tupsahti kokonaan ulos. Tässä vaiheessa Katla asettui makuulle ja alkoi nuolla esikoistaan, joka edelleen oli napanuorasta kiinni äidissään. Riistanvärisellä pennulla oli kova kiire nisälle, ja katkaisin napanuoran, kun sitä oli tullut hieman enemmän näkyviin. Hetken päästä näin Katlan ponnistavan, ja kurkistin hännän alle tarkistaakseni tuliko istukka ulos; ei tullut vaan tuli toinen pentu. Toinen pentu näytti märkänä tummalta, mutta osoittautui tarkemmin tarkasteltuna siniseksi. Tämäkin pentu oli napanuorastaan kiinni hyvin lähellä emoa, ja piti odottaa tovi, jotta sain nuoran katkaistua. Seuraavat pennut tulivat ulos yhtä sutjakkaasti pääedellä.

Kaksi ensin syntynyttä pentua heti nisällä.

 Katla osoittautui alusta asti hyväksi emoksi, joka imetti ja hoiti syntyneitä pentuja samalla kun synnytti jo seuraavaa. Synnytyksen päätyttyä tuore emo asettui rauhassa pentujensa kanssa lepäämään, eikä poistunut pesästään puoleentoista vuorokauteen. Ehdin jo huolestua runsaasta vuodosta, joka kasteli koko pentupesän, kunnes tajusin, että se on vain pissaa, jota Katla ei enää pysty pidättämään. Hupsu emo oli niin keskittynyt pentuihinsa, ettei tajunnut lähteä hiekkalaatikolle.

Kaikki neljä vastasyntynyttä

Nyt pentulaatikossa asustaa siis neljä pientä pentua, yksi riistanvärinen ja kolme sinistä, jotka kaikki oletettavasti ovat tyttöjä.

Tässä kuvassa pennuilla ikää jo 2 päivää

Tasa-arvon puolesta

Perla ja Mori ovat viime päivinä ilmaisseet paheksuvansa suunnattomasti taloudessa ilmennyttä tasa-arvon puutetta. Erityistä katkeruuttaa ja välillä suoranaista epätoivoa aiheuttaa se, että Katla saa ruokaa huomattavasti enemmän ja useammin kuin kastraattiosasto. Syynä Katlan yltäkylläisyyteen on tietysti mahassa kasvavat pennut, mutta koitappa selittää sitä ruuanhimoisille kastraateille.

Minuakin sanotaan paksuksi, enkä silti saa lisää ruokaa. t. Perla

Taas se syö. Enkö mäkin jo saisi ruokaa? t. Mori

Tai jos mä vaan autan tän kupin tyhjentämisessä...

No nyt meni kyllä överiksi tarjoiluastian koko... t.Mori

Hei kaverit, en mä mahda mitään sille, että mulla on koko ajan nälkä! t. mammakissa

Voi yäk talvi ja pimeys, kuvistakin tulee ihan ihmeellisen värisiä..

Mammakissa

Meillä asuu mammakissa. Mammakissa on aina nälkäinen, mammakissa myös vähän äksyilee muille, etenkin Perlalle. Toisaalta mammakissa on oma ihana itsensä, joka kehrää ja määkyy. Mammakissa myös leikkii, vaikka ketteryys on hieman kärsinyt kasvavasta mahasta.

Ylhäältä päin näkee pyöristyvän vatsan paremmin. (toim. huom: talouden kaksijalkainen voisi kaivaa imurin kaapin kätköistä esiin.)

Yritin kuvata mahaa myös peilin kautta kissan seistessä kahdella tassulla, mutta Katla-venkura ei ollut kovin halukas yhteistyöhön. Kylkinäkymä saa vatsan näyttämään hieman todellista suuremmalta.

Ja voihan räkä, talouden kaksijalkainen on totaalisesti unohtanut mammakissan syntymäpäivän! Mammakissa täytti maanantaina 3 vuotta.

Pentuprojekti

Meillä siis odotetaan pentuja. Talouden ihminen oli vast'ikään reilun viikon reissussa, ja edellinen postaus oli pikaisesti ennen lähtöä tehty julkistus, sillä eihän tällaisesta ilouutisesta voinut olla hiljaa!

Alkuperäisen suunnitelman mukaan pentujen oli tarkoitus syntyä jo vuosi sitten, treffejä oli jo viime syksynä ja talvena. Luonto kuitenkin päätti toisin. Katlan kahden kuukauden juoksuväli ja pitkä kesätauko ovat venyttäneet projektia, samoin talouden ihmisen kesämenot. Kesällä oli niin paljon menoa ja reissuja, ettei siihen olisi sopinut uusia pieniä kissoja, joten keväällä ei edes järjestetty treffejä. 

Tulevien pentujen isä on Wilmer (SC N*Villkattens Wilmer), joka on Norjasta tuotu mahtavaluonteinen kollipoika. Ensi treffeillä Katla kävi Wilmerin luona, mutta se oli Katlalle liikaa, eikä se näyttänyt siellä ollessaan ihmisille eikä kollille merkkiäkään kiimasta. Seuraavilla treffeillä Wilmer on tullut meille kylään. Perla ja Mori ovat treffien aikana olleet evakossa muualla. Käytäntö osoittautui kissojen kannalta toimivaksi, vaikka Katla saikin melkoisen sätkyn Wilmerin tullessa ensi kertaa käymään. Hetken jo ajattelin silloin, että tästä ei tule koskaan yhtään mitään. Wilmer oli kuitenkin kärsivällinen ja sinnikäs, ja kissat tuntuivat tutustuvan toisiinsa treffien myötä, joten tilanne rauhoittui ja tulostakin alkoi tulla.

Ai minäkö paksuna?

Lopulta sain laittaa kasvattajalle ja kollinomistajalle viestin, että täällä nisät ovat kauniin vadelmanpunaiset (ensimmäinen tiineyden näkyvä merkki). Tilanne käytiin vielä tarkistamassa eläinlääkärillä ultrassa. Siellä Katlan mahassa näkyi useampi pentu kasvamassa. 

Oltuani viikon poissa, oli jännittävää nähdä miten paljon Katlan maha oli kasvanut, ja olihan se. Kissaa katsoessa tiineyttä ei juuri karvan alta huomannut, mutta tunnustellessa maha oli selkeästi kasvanut. Pari päivää myöhemmin maha on kasvanut silmissä. Jopa mahaa enemmän on kasvanut ruokahalu. Lähtiessäni reissuun tuleva emo taisi kärsiä ympärivuorokautisesta aamupahoinvoinnista ja ruoka ei oikein maistunut, takaisin tullessani ruokaa uppoaisi vaikka tuplamäärä normaaliin nähden.

Saiskos sitten sitä ruokaa. t. mammakissa

Nyt on aika käynnistää pentuveikkaus: kuinka monta, mitä väriä ja mitä sukupuolta?

Yritystä ja odotusta

Tiedättekö mitä tulee, kun kissat tekevät näin?

Joulukuun puolen välin paikkeilla se nähdään.

PS. Jos kuvaan lisäisi ajatuskuplan, niin mikä mahtaisi olla ajatus tuon Katlan ilmeen takana?

PR-kissa Mori

Eläinten viikon kunniaksi Turun rotukissayhdistys järjestää kauppakeskus Skanssissa rotuesittelyitä koko viikon.  Kun somaliedustusta kyseltiin, ilmoitin Mori mukaan, ja olimme paikalla keskiviikkona. Ja voi että kun Mori oli hienosti! Olen niin ylpeä siitä!

Turok oli tuonut paikalle pieniä pöytiä, mutta häkki piti olla omasta takaa. Minulla ei minkäänlaista häkkiä ole, joten menimme Morin kanssa paikalle ihan vain valjaissa. Tarkoituksena olla niin pitkään kuin Mori jaksaa. Morilla oli koko ajan mahdollisuus mennä kuljetusboksiinsa piiloon, mutta ensimmäisen kahden tunnin aikana se ei vilkaissutkaan boksiin päin. Pöydän päälle laitoin näyttelyhäkin alusen ja paikan päällä oli lappu, josta kävi ilmi rodun nimi. Sisustaessani pelkkää pöytää kissalle en uskonut Morin viihtyvän pöydällä, varsinkin kun muistetaan miten se suhtautuu tuomarin pöytiin. Mori kuitenkin hoksasi varsin nopeasti muutaman namin jälkeen, että tämä pöytä on se oma paikka, mihin voi aina tulla.

Esittelypaikka oli kauppakeskuksen yleisissä tiloissa, varsin vilkkaalla paikalla, Sillä kaikki Citymarketissa asioineet kulkivat siitä mennen tullen ohi. Moria ei ihmisvilinä tai ohi työnnettävät ostoskärryt häirinneet. Se olisi kovasti halunnut tutkia  ympäristöään, mutta kun en antanut flexistä narua, se tyytyi olemaan siellä minne pääsi. Jo heti aluksi Morin ympärille kerääntyi iso joukko ihmisiä, eikä Mori ollut huomiosta millänsäkään.

Muut esillä olleet rodut olivat sfinx, korat, exotic ja burma. Ainoana pidempikarvaisena kissana Mori erottui joukosta. Muut kissat olivat enimmäkseen häkeissään, eikä niitä muutenkaan ollut kovin montaa, joten Mori ei kokenut niiden läsnäoloa ongelmaksia. Naapurin korateille piti pari kertaa sähistä, mutta muuten Mori käyttäytyi oikein hienosti.

Ihmisiä riitti melkein koko ajan ja sain vastailla kysymyksiin somalien luonteesta ja turkin hoidosta. Moni halusi ottaa kuvia Morista, yksi halusi jopa selfien. Ilahduin miten kohteliaasti lähes kaikki ensin kysyivät saako kuvata. Läheskään yhtä moni ei kysynyt saako silittää, vaan tuli suoraan käsi ojossa kissaa kohden. Mori ei kuitenkaan hätkähtänyt näitäkään. Aivan pieniä lapsia, alle 3 vuotiaita, Mori väisti. Epäilyttäviä ja arvaamattomia ihmisenpentuja.

Mori on kuitenkin enemmän seikkailija kuin huomion keskipisteenä paistattelija, joten lähdimme pariin kertaan kävelemään esittelypaikalta muualle kauppakeskukseen. Ensin Mori halusi Nissenille, ja saimmekin luvan tulla liikkeeseen sisälle. Ehkä Mori olisi halunnut tyylikkäät aurinkolasit. Laseja ei kuitenkaan löytynyt, ja seuraavaksi matka jatkui suutarille ja sitten Elisa kaupalle, ehkäpä tabletti olisi ollut mieleen. Seuraavat kävelyretket suuntautuivat käytävän toiselle seinustalle, missä sijaitsi Alko. Sinne Mori suunnisti määrätietoisesti moneen otteeseen, ja oli kovin närkästynyt kun en päästänyt sitä sisään.

Parin tunnin jälkeen Mori alkoi näyttää väsymisen merkkejä, se makoili enemmän sille osoitetulla pöydällä, ei jaksanut enää kiinnostua heilutetuista huiskista. Siihen mennessä se oli ollut boksissa vain sen aikaa, kun kävin vessassa ja syömässä evästä, ja nyt se hakeutui boksin rauhaan itse. Annoin sen olla rauhassa lepäämässä ja aloin tutkia bussiaikatauluja kotimatkaa varten. Pienen hermolevon jälkeen Mori ilmoitti, että voisi taas tulla ulos ihmisten ilmoille. Loppuaika sujuikin niin, että Mori kävi vuorotellen lepäilemässä ja esillä, ja kertaalleen käytiin kyllä Alkonkin ovella vielä kääntymässä.

Mori käyttäytyi hienosti ja jaksoi edustaa, ja olin siitä valtavan ylpeä. Tämmöiset esiintymiset ovat hauskoja, ja kun on kissa joka niissä viihtyy niin tällaisia keikkoja voin tehdä enemmänkin. Olen myös harkinnut Karva-Kaveri -toimintaa Morin kanssa, ja tämän kokemuksen perusteella sellaista voisi hyvinkin kokeilla.

Turun rotukissayhdistys on laittanut viikon rotuesittelyistä kuvia facebook-sivulleen, sieltä löytyy Morikin useammasta kuvasta.

Aby- ja somalierikoisnäyttely

Viime lauantaina olin pitkästä aikaa kissan kanssa näyttelyssä, kun Somakiss ry järjesti Uudenmaan rotukissayhdistyksen näyttelyn yhteydessä abessinialaisten ja somalien erikoisnäyttelyn. Näyttelyssä järjestettiin myös Breed Best in Show, mikä tarkoitti sitä, että abyt ja somalit kilpailivat näyttelyssä keskenään ilman muita rotuja, kuin yhtenä kategoriana. Tätä varten paikalle piti saada vähintään 50 aby-som kissaa, niinpä minäkin ilmoitin Morin mukaan kisaan.

Morin ura näyttelyissä ei laatu- ja vertailuarvostelujen puolella ole ollut kovin kummoinen. Mori tuntuu olevan vakuuttunut, että muut kissat ovat kamalia hirviöitä, ja tuomarit kokkeja, jotka valmistavat viattomista kissoista aterioita hirviöille. Niinpä Mori on melkoisessa taistele tai pakene valmiudessa paitsi muiden kissojen lähellä, myös tuomarin pöydällä. Ja todisteena tästä pelosta on jo kaksi keltaista korttia.

Kolmatta korttia ne halua riskeerata, joten näyttelyaamuna ennen arvostelujen alkua kävimme tutun assistentin kanssa kokeilemassa, miten Mori reagoi tyhjällä pöydällä olemiseen. Se oli jännittynyt, mutta käyttäytyi ihan hyvin, kun näköpiirissä ei ollut muita kissoja. Jatkoin Mori sylissä näyttelyalueen rauhallisemmilla alueilla  kuljeskelua. Kun Mori tuntui jännittyvän koko ajan enemmän ja lopulta hermostuksissaan puri minua käsivarteen, totesin, että eipä viedä Moria tälläkään kertaa arvosteltavaksi. Niinpä marssin sihteeristöön ja vedin Morin pois arvostelusta, siitosluokkaan se osallistui, kun paikalla oli riittävästi jälkikasvua; Aura, Lilia ja Tiuhti. Tämän jälkeen päivästäni poistuikin kaikki aikataulupaineet ja pystyin rauhassa jutustelemaan tuttujen kissojen ja ihmisten kanssa; ja niitähän riitti.

Naapurihäkissä majaili Penan ja Punkun Punkku, joka on Morin tyttären poika. Kiitos seurasta sekä Punkulle että ihmiselle, joista ensimmäisestä ei rehellisyyden nimissä ollut juurikaan seuraa. Punkku parka oli jokseenkin kauhuissaan koko päivän.

Punkku

Punkun vieressä majaili siskonsa Cindy, jonka toisella puolen vielä Tiuhti. Toiselta puolelta käytävää taas löytyi mm. Taiga (Tiuhtin ja Lilian emo), Panda (Katlan eno) ja Wilmer (Katlan sulhanen). Paikalla oli myös Punkun ja Cindyn sisko Freia sekä isoisoäitinsä Pipsa. Eikä tässä edes vielä kaikki, tuttuja oli paikalla vaikka kuinka monta! Blogeista tuttuja kissoja oli Punkun lisäksi ainakin Foxkissin Silmu, Aura ja Saana, Pajunkissan ja Nokitassun Leela sekä Kermakupin abyneidot Coco ja Lilja.

Pipsa

Morin kanssa kävimme valjastelemassa hallin kissavapaalla seinustalla, Mori tykkää kovasti tutkia myyntipöytien tarjontaa, ja myyntipöytien myyjätkin tuntuvat tykkäävän kun näkevät kissankin välillä. Lopulta päädyimme reunimmaisen tuomaripöydän lähettyville, missä tympeä assari ilmoitti, että menkää pois, kun pöydällä oleva kissa pelkää eikä täällä muutenkaan saa valjastella. Ihmettelin tätä, sillä mitään kieltoa ei missään ennakko-ohjeissa ollut lukenut, eikä näyttelypaikallakaan. Minua ärsytti, mutta kunnioitin tätä ohjetta ja palautin Morin häkkiinsä. Muistin myös kertoa ärsytyksestäni muille (anteeksi kaikki, jotka jouduitte kuuntelemaan avautumistani aiheesta). Suurin syy ärsyyntymiseeni oli se, että myyntipöytien luona valjastellessa ja ihmisten jaloissa kiehnätessään Mori on selvästi rennoimmillaan näyttelyssä ja näyttää oikeasti viihtyvän, ja nyt tuo sitten kiellettiin. Loppupäivä siis vietettiin häkissä, ja esittelin rotua paikalla olleelle yleisölle, molemmilla kotimaisilla, vaikka kissanäyttelysanasto ruotsiksi oli aluksi hieman hakusessa.

Mori

Onneksi Morin vastapäisessä häkissä asusteli hurmaava somppupentu, jota Mori ei noteerannut kissaksi ollenkaan, niin ei tarvinnut sähistä ja rähistä ainakaan siihen suuntaan.

Sessa

Erikoisnäyttelyssä oli joitakin erikoisluokkia. Iltapäivällä Mori osallistui tyttärensä Lilian kanssa sukupolvi look-a-like -luokkaan. Mori ja Lilia taisivat olla ainoa eri sukupuolta oleva pari kisassa, ja tipuimmekin ensimmäisinä pois. Toki Lilia on myös perinyt äitinsä silmät, jotka ovat erimuotoiset kuin Morilla. Kokemus oli sinänsä hyvä, sillä Mori ei suhissut eikä murissut, vaikka ensimmäisen minuutin jälkeen jännittyikin kovin. Ehkä vielä joskus, pitkän totuttelun ja harjoittelun jälkeen Morin voisi viedä arvosteltavaksikin, ehkä.

Jossain vaiheessa päivää keksin tarkistaa näyttelyluettelosta, onko Morilla kilpailua siitosurosten luokassa; ei ollut. Tämä tarkoitti sitä, että kun kaikki kolme paikalla ollutta Morin jälkeläistä olivat saaneet tuloksen, niin Mori oli siitosurosten Best in Show. Siitos- ja kasvattajaluokat voidaan palkita vasta kun kaikki muut BISit on valittu ja pisteet laskettu, joten moni ympärilläni oli jo pakannut tavaransa ja kissansa, kun vielä odottelin palkintoa. Pakkasin itsekin sen minkä pystyin, mutta Mori halusi olla mielummin häkissä kuin kuljetusboksissa, se hyppäsi kahdesti takaisin häkkiin, kun yritin siirtää sitä boksiin, joten häkkiverhot ja kissa  saivat olla paikoillaan kunnes oli aika lähteä kotiin.

Kotiin ei todellakaan tarvinut lähteä tyhjin käsin! BIS voittaja sai järjestävältä yhdistykseltä URKilta ruokapalkinnon ja ruusukkeen, ja lisäksi Somakiss palkitsi voittajat pokaalein ja ruokapalkinnolla. Kokonaisuudessaan palkinto oli valtaisa.

Kotiin tuli myös kaksi lelua, joista kiitos menee Foxkissin Elinalle. Aamulla häkin päälle ilmestyi kortti ja lelu, jonka Elina on esitellyt paremmin blogissaan. Mori sai lelun heti näyttelyhäkkiin, eikä aikaakaan, kun siihen oli jo kuolattu märkä läntti. Tuohon tuliaiskuvaan en tätä lelua voinut laittaa, sillä sitten kuvassa oli myös Katla.

Keppilelu oli kuulemma Foxkiss-erikoispalkinto, sekin on ollut meillä kovin kissojen mieleen. Elinan panostus oli aivan mahtava (lelujen lisäksi Elina oli panostanut korua ja pukeutumista myöten erikoisnäyttelyyn), ja olen valtavan kiitollinen, että saimme olla osa Foxkiss-perhettä, vaikka Mori ei kasvatti olekaan, aika monen Foxkiss-kissan isä kuitenkin.

Kokonaisuudessaan oli valtavan kiva päivä, siitäkin huolimatta, että vietimme kauniin aurinkoisen syyspäivän sisätiloissa. Onneksi sunnuntaina ehti jo uloskin.

Hyvää eläinten päivää ja viikkoa kaikille! Morin kanssa mennään keskiviikkona esittelemään rotua kauppakeskus Skanssiin.

Jojo nimeltä Perla

Haluan kovasti olla tasapuolinen, ja siksi minua kiusaa tuo blogin tunniste-listaus; Morista ja Katlasta on enemmän postauksia kuin Perlasta. Kissojahan tämä ei liikuta mitenkään, mutta ihmismieli on toisinaan kummallinen. Tämä postaus siis tasapuolisuuden nimissä vain ja ainostaan Perlasta.

Puntari näyttää Perlan kohdalla kovin helposti turhan suuria lukemia. Perlan painonhallinnasta on tullut kirjoiteltua ennenkin mm täällä ja täällä. Koko kesän kaikki ateriat ovat menneet kuppiin vaa'an kautta, mutta silti Perlan vyötäröllä on ylimääräisiä grammoja. Kuitenkin oikeaan suuntaan ollaan menossa, minkä näkee parhaiten kissan aktiivisuudesta: Perla on taas ruvennut leikkimään enemmän. Se tiputtelee asioita pöydältä, antaa kyytiä rottaleluille, juoksentelee ympäri kämppää ja yrittää toisinaan haastaa Moria hippaleikkiin.

Pirteämpi kissa saa omistajan suomimaan itseään; miksi en ole pitänyt sitä paremmin linjoissa, ja kuinka ikävä olo kissalla onkaan ollut ylimääräisen painonsa kanssa. Leikkivä ja aktiivinen kissa on onnellinen kissa, ja näyttää vahvasti siltä, että ainoa tapa pitää Perla onnellisena ja aktiivisena, on punnita jokainen ateria grammalleen.

Meillä on Perlan kanssa juhlapäiväkin tällä viikolla: tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun tuo valkoinen hurinakone muutti luokseni. Tässä taannoin silmiini osui varhaisin näkemäni kuva Perlasta:

Kuva: Rekku Rescue ry

Sähäkkä pieni valkoinen on koittaa pitää puoliaan. Tämä kuva pistää joka kerta miettimään kuinka erilainen tuon kissan elämä olisi voinut olla, ja kuinka lyhyeksi se olisi voinut jäädä. Seuraavaksi minulle tuleekin aina valtava tarve käydä hakemassa Perla syliin ja kuunnella miten sen kehräysmoottori käynnistyy pienestä rapsutuksesta.  Toisinaan kehräyksen käynnistämiseen riittää, että Perlalle juttelee pehmeällä äänellä. On se niin valtavan rakas mussukka.

Kesätauko

Katla on leikkaamattomaksi naaraaksi varsin helppo lemmikki, kiima tulee kahden kuukauden välein eikä se juurikaan huuda kiimassa, lähinnä ärmättää. Pitkän juoksuvälin lisäksi Katla pitää myös pitkän kesätauon, koska kukas sitä nyt kesällä mitään kolleja ajattelisi, tai ehkä Katla on ottanut tosissaan "Älä ota kesäkissaa" -kampanjan.

Ai jotain kolleja? Ei tod. kiinnosta.

Tämän blogin kesätauko on nyt kestänyt suunnilleen yhtä pitkään kuin Katlankin. Talouden ihminen on huidellut maalla (metsässä leirillä), merellä (purjehtimassa) ja vähän ilmassakin (lentänyt ulkomaille). Kissat puolestaan ovat viettäneet kesästään pari viikkoa hoitopaikassa, joka on maantasalla ja jossa tipputelkkarin ohjelma on siksi ollut jotain ihan muuta kuin kesäuusintoja.

Kaiken kaikkiaan talouden karvatassujen kesä on ollut rauhallinen, ovat viettäneet suorastaan kissanpäiviä.

Iloisia perheuutisia saimme Katlan kasvattajalta. Morin esikoinen Sina pyöräytti maailmaan kuusi pientä pentupötkylää. Pentujen velipuoli Punkku ehtikin jo blogissaan esitellä pari kuvaa uusista sisaruksistaan. Mori muistuttaa isoisää yhtä paljon kuin ennenkin.

Mori neljä vee

Mori täytti eilen neljä vuotta. Melko nuori ja valtavan hyväkuntoinen isoisäksi. Merkkipäivää juhlittiin uudella herkkuruualla (Hurjan kanamix) ja valjaskävelyllä. Pihalla Mori haaveili västäräkkipaistista ja kertoi parille pihapiirin koiralle kuka täällä määrää.

Psykedeelisen synttäripotretin tarjoilee google, jonka valokuvasovellus loi pihalla otetusta kännykkäräpsystä uudenlaisen taideteoksen.

Toisinaan...

... on parempi pitää kieli keskellä suuta.

Kesän ensimmäinen päivä

Tänään on varsin mukava ja lämmin päivä. Aamun vietimme taas kissojen kanssa parvekkeella. Telttailu oli taas suosittu aktiviteetti.

Sitten teltta ei kestänytkään riehumista, joka sen päälle ja alle ja ympärille kehkeytyi, vaan yksi teltta keppi tunki tiensä läpi kankaasta.

Namnam, telttakeppiä

Tulin tähän sun viereen hengailemaan.

Oon aika söpö, enkö olekkin?

Myöhemmin päivällä kävin somppuosaston kanssa ulkona. Katlalle tämä oli tämän kevään/kesän ensimmäinen ulkoilu, kun taas Mori on jo päässyt niin ulkoilun makuun, että roikkuu joka päivä oven kahvassa pyytämässä ulos.

Me hengaillaan täällä kivellä

No okei, tullaan sitten sinne sun luo.

Jestas kun suuta kuivaa jo.

Isin kanssa on kiva ulkoilla.

Jestas kun on kuuma. Pistää oikein läähättämään.