Ruskakävely

Tänään kävimme Morin kanssa ihastelemassa syksyistä jokirantaa. Koska lämpötila oli reilusti alle 10 astetta puin Morille villapaidan ja itselle talvitakin.
Miksi katsoa kameraan kun voi katsoa remonttimiehiä,

tai sinitiaisia,

tai putoavia lehtiä,

tai oravaa

tai kottaraisia (tai mitä lie tirppoja, flexin toisessa päässä lintutietämys ei ole kovin merkittävää..).

Lopulta voi katsoa kameraankin.

Hammaslääkärissä

Rokotuskäynneillä on tullut huomautuksia hammaskivestä. Alkusyksystä hammaspesujen yhteydessä huomasin, että Morin suuhun kehittyy ikenen liikakasvua, tai vastaavaa kipeältä näyttävää laajentumista (mikä lienee oikea termi). Katlan suu taas näytti siltä, että heräsi epäilys alapurennan aiheuttavan suussa ongelmia. Katla ei vain anna katsoa suuta kunnolla, niin en voinut olla varma onko ongelmia vai ei.

Varasin hammaslääkäriajan molemmille sompuille Raision eläinsaarala Vettoriin. Vettori oli sitten edellisen käynnin muuttanut uuteen osoitteeseen, tietysti kauemmaksi nopeampien bussilinjojen varrelta. Sattumalta kuitenkin on olemassa bussireitti, joka kulkee lähes kotiovelta Vettorin takapihalle välillä kiertäen koko Turun ja Raision, tai ainakin siltä se tuntui. Matka-aika oli 45 min, kun google mapsin mukaan henkilöautolla olisi perille päässyt vartissa. Joskus autottomuus on syvältä.

Aamulla olimme ensimmäise paikalle saapuvat asiakkaat. Ehdin juoda kupin kahvia kissojen odotushuoneessa ja sitten pääsimmekin vastaanottohuoneeseen. Morilla oli uteliaisuutta ja virtaa jaettavaksi useammallekin kissalle, ja koko huone piti tutkia ennenkuin malttoi itse tulla pöydälle tutkittavaksi. Lääkäri oli Morin mielestä kiva, ja häntä piti puskea kehräyksen säestyksellä. Sydämen kuuntelua kehräys hieman hankaloitti. Jo suuhun katsoessa lääkäri epäili, että joutuu poistamaan hampaita kokonaan tai tekemään kruunuamputaation. Röntgenkuva kertoisi tarkemmin, mitä on tarpeen tehdä.

Katla oli varautuneempi ystävällisyyden osoituksissaan lääkäriä kohtaan, mutta kehräsi ja asettui pöydälle makaamaan. Katlankin suussa näkyin ikenissä tulehdusta ja kasvua, ja lääkäri epäili niiden alta paljastuvan huonokuntoiset hampaat. Kerroin lääkärille vielä huoleni somalien rauhoitusainereaktiosta ja hän vakuutti minut siitä, että kaikkeen on varauduttu parhaalla mahdollisella tavalla. Jätin kissat lääkärin huomaan ja lähdin työpaikalle odottelemaan lääkärin puhelua.

Iltapäivällä lääkäri sitten soitti, kaikki hyvin. Mori oli jo täysin hereillä ja täysin kyllästynyt pieneen häkkiin, kun tutkittavia paikkoja olisi ollut muitakin. Katla oli vasta heräilemässä. Morilla oli ollut niin paljon virtaa, että se ei ollut halunnut nukahtaakaan. Kahdesta hampaasta oli löytynyt syöpymää, niin kuin lääkäri oli epäillytkin. Toisen poistamisessa oli ollut hankaluuksia, ja hammashoidosta olikin tullut leikkaus, mikä tietysti näkyi laskussa. Toiseen tehtiin kruunuamputaatio. Katlalta oli poistettu epuliskudosta (tämä piti googlata, että mikä oli), ja lääkärin yllätykseksi sen alta paljastui täysin terveet hampaat. Ilman hampaanpoistoa ei Katlakaan selvinnyt, sillä yksi pienistä etuhampaista oli murtunut ja jäljelle jäänyt osa poistettiin, mutta tämä oli huomattavasti pienempi toimenpide kuin syöpyneen hampaan poisto.

Kissojen hakureissulle sain kyydin, niin ei tarvinnut pienten tokkuraisten kanssa kulkea bussilla. Hakiessa lääkäri kävi vielä uudelleen kanssani läpi, mitä oli tehty, ja millaista kotihoitoa operaatioiden jälkeen olisi tarpeen antaa. Mori ei pitänyt lääkäristä enää ollenkaan vaan sähisi tälle joka kerta kun näki boksistaan vilauksen lääkäristä. Varasin viikon päähän kontrollikäynnin, saa nähdä onko Mori jo silloin ehtinyt antaa anteeksi.

Epuliksen poisto oli aiheuttanut Katlalle runsasta verenvuotoa, mihin oli laitettu jotakin tyrehdyttävää ainetta, joka puolestaan värjäsi huulen varsin tummaksi. Lääkäri halusi seurata tämän paranemista jo ennen viikon päähän varattua kontrolliaikaa, ja pyysi lähettämään seuraavana päivänä sähköpostitse kuvan Katlan huulesta.

Kieltämättä huuli oli vielä seuraavana aamuna melko hurjan näköinen

Kaksi päivää myöhemmin näytti jo paremmalta, vaikka olikin vielä turvoksissa.

Kotiin tullessa Katla oli vielä melko hutera, mutta sillä oli kova tarve pysyä Morin perässä. On niin hellyyttävää nähdä, miten Katla epävarmoissa tilanteissa hakeutuu Morin lähelle. Mori oli kuitenkin jo palautunut anestesiasta, kun taas Katlan takajalat eivät suostuneet millään menemään samaan suuntaan kuin etujalat, joten Morin seuraaminen oli todella hankalaa, eikä siihen auttanut edes vauhdin lisääminen.

Kontrollikäyntiä odotellessa molemmat saavat kerran päivässä kipulääkkeen ja molempien suita huuhdellaan päivittäin erittäin pahanmakuisella suuhuuhteella. Kiitän onneani, että minulla on näinkin helposti käsiteltävät kissat, muuten voisi olla tukalat päivät edessä.

10 vuotta Perlan kanssa

Rakkaista rakkain, ensimmäinen ihan oma kissani, sylimussu, sukkahikiaddikti, maitovalas, hurinakone, ihana oma rakas Perla-Perluska.

Perla tuli minulle syyskuussa 2008, meillä on siis 10-vuotis vuosipäivä! 10 vuotta takana ja toivottavasti vielä monen monta yhteistä vuotta edessä. Perla on perusterve, ja painokin on saatu pysymään kurissa. Kesällä vaivasi silmätulehdus, mutta se hoitui tipoilla. Perla on helppo käsiteltävä, niin helppo käsiteltävä, että verinäytteen ottaminenkin käy helposti.  Seniori-ikään ehtineen kissan terveyttä on hyvä seurata vähän tarkemmin, ja niinpä Perlasta otettiin verinäyte kahdeksan vuotiaana, ja tänä kesänä uudestaan. Kaikki kunnossa! Kesän lääkärikäynti oli muuten ensimmäinen kerta vuosiin, kun lääkäriltä ei tullut moitteita painosta!

10-vuotias Perla

puolivuotias Perla

Joulumuisteloita

Joulu vietettiin taas vuoden tauon jälkeen "pohjoisessa". Kissat kassiin, konsertti käyntiin ja auton nokka kohti pohjoista. 

Nyt on hei joulupesu kesken. t. Katla

Somput pääsivät omatoimisen pesun lisäksi myös suihkuun ja joulusaunaan kuivattelemaan, ja kylläpä oli jouluna pehmeitä, puhtaita ja hyvän tuoksuisia kissoja.

Kestääkö vielä kauan, että pukki tulee? t. Mori

Tänä vuonna kissat saivat vain yhden yhteisen lahjan. Kissanminttusydämen, joka oli kaikesta päätellen ihana. 

Ihana joulusydän. t. Katla

Ihmisten jouluvalmisteluissa piti tietysti olla mukana.

No nyt ne on seonnu: puu sisällä! t. Mori

Kyllä, kuusi se on.

Isäntäväkikin osallistui valmisteluihin.

Ihanat joulukoristeet! Nää on kaikki minun ihanat joulukoristeet. t. Viltsu

Ai miten niin nää laitetaan johonkin kuuseen?

 

Onpa kiva tämä uusi makuualusta! t. Viltsu

Valmisteluiden jälkeen päästiin vihdoin tunnelmoimaan joulua.

Saisko sitä kinkkua nyt? t. Mori

Joulukoristeet meinasivat karata kesken joulun. Onneksi Perla pelasti tilanteen. 

Lentävä joulupallo, älä karkaa

Näin nostetaan pallo takaisin paikoilleen.

Ei ei, älä nyt karkaa!

Noni, tippu se sitten kuitenkin.

Vihdoin ilkikurinen pallo rauhoittui.

Toivottavasti kaikilla oli kiva joulu! Nyt onnea uuteen vuoteen, olkoon se kaikille mukava ja herkkujen täyteinen!

Syökää kanaa! osa 2

Meillä on sen verran tapahtumaköyhää, että kirjoitellaan nyt sitten kanan syömisestä toinenkin juttu. Aiemmin syksyllä olin Morin kanssa esittelynäyttelyssä Salossa, ja sieltä tarttui mukaan sponsorin lahjoittama näyte kanafilettä. Tämä Deluxe Prima catin kana on höyrykypsennettyä, eikä tuote siis sisällä mitään muuta kuin kanaa.

Pakkauksessa on kolme palaa, jokainen yksittäin vakuumipakattuna. Sisäinen maailmanpelastajani ei oikein arvosta näin runsasta pakkausmateriaalien käyttöä. Onneksi taloyhtiöön on tullut muovinkeräysastia, niin menevät nämäkin muovit vielä jatkokäyttöön.

Vakuumipakatuistakin fileistä tuli selvästi hajua läpi kissan herkkään nenään, niin innokkaana kaikki olivat paikalla, kun avasin pussin. Pussi on uudelleen suljettava, joten loput palat saa tuplamuoviin, jos ei kerralla syö kaikkea.

Testiryhmän mielestä kana oli hyvää, mikä ei tullut yllätyksenä kenellekään. Meillä herkkujen makuasteikko menee suunnilleen näin: 1. Kiitos, voin syödä, 2. Joo!! Namia!! 3. Anna  anna anna!! Heti tänne namit tai syön sulta sormet!!!

Tämä oli siis kolmanne asteen herkku ja sormiaan sai varoa. Pari sähinääkin kuultiin, mikä ei kuulu kakkostason nameihin ollenkaan.

Puhtaana kanatuotteena tämä voisi olla hyvä otettavaksi reissuun vaikka näyttelymatkalle mukaan evääksi. Stressaavissa tilanteissa ylimmän tason herkut ovat olleen avuksi, kun vastustamaton herkku kiinnittää kissan huomion pois kaikesta muusta. 

Kissojen mielestä tämä oli siis ihan paras herkku. Palkitsemiseen en tätä välttämättä käyttäisi, sillä vastustamaton tuoksu saa kissan tunkemaan namipussiin, eikä suinkaan keskittymään siihen, mitä ihminen saattaisi tahtoa kissan tekevän. Myös kanalta tuoksuvat sormet saattaisivat olla tulilinjalla, vaikka kädessä ei makupalaa olisikaan. Käytetään siis naksuttimen kanssa pääasiassa kakkostason herkkuja.

Kolmostason herkkuna tämä saa jäädä herkuttelu ja hemmotteluhetkiin. Tällä kertaa herkuille oli oikein aihettakin, sillä eilen juhlittiin Katlan syntymäpäivää, Katla täytti neljä vuotta!

Syökää kanaa!

Tiedättekö miltä kuulostaa, kun kissa murisee ja kehrää samaan aikaan? Tämä oli Perlan reaktio, kun annoin sille kanan koipinuijan; toisaalta saalis oli niin ihana, että piti kehrätä, ja toisaalta taas sitä piti puolustaa muristen, ettei kukaan vaan veisi ihanuutta pois.

Toki nuo kaksi muutakin saivat omat nuijansa, jotka hetken mielijohteesta nappasin kaupasta mukaan.

Pitkä aikaa kuului vaan maiskutusta ja hieman rouskutusta, kun kaikki mutustivat tyytyväisenä koipiaan. Siinä vaiheessa kun Mori ja Perla olivat jo syöneet lihat luiden ympäriltä, Katla ei ollut saanut yrityksestä huolimatta kovin kummoisia jälkiä nuijaansa. Leikkelin saksilla lihaa suikaleiksi, jotta Katlakin pääsi syömään.

Mori jatkoi luun kaluamista, ja Perla siirtyi ruokalevolle.

Eläinystäväni

Viikko sitten lauantaina kello soi 4.00. Mori oli sitä mieltä, että oli vielä liian aikaista eikä noussut sängystä. Aamupala sai kuitenkin mielen muuttumaan. Sitten kissa kassiin, tavarat kantoon ja askel kohti linja-autoasemaa. Bussissa Mori ei ollut hetkeäkään hiljaa, turha toive siis, että se olisi jatkanut keskeytyneitä yöuniaan matkalla. Niinpä minäkään en jatkanut. Helsingin päässä hypättiin Morin tyttärentyttären Islan ihmisen kyytiin, ja olimme perillä messukeskuksessa hyvissä ajoin ennen kahdeksaa, joten meillä oli hyvää aikaa käydä eläinlääkärin tarkistuksessa ja sisustaa messuosaston häkit päivän päätähdille valmiiksi ennen messujen aukeamista.

Ihana pieni Manda saapui myös ensi esiintymiseensä. Mori ei näyttelyissä suhtaudu suopeasti muihin kissoihin, mutta Manda sai nuuskutella Morin nenää häkin läpi aika pitkään ennenkuin Mori sähähti. Taisipa kuitenkin muistaa vielä pienen. Ja Manda taisi muistaa olleensa ennenkin minun sylissäni, sen verran luottavaisesti se sylissä pötkötteli ja kehräsikin.

Manda

Somakiss ry:n osastolla olivat Mori-vaari ja serkkutytöt Manda ja Isla (Naavan tytär), Islan bestis beige setä-Marius sekä punaiset abessinialaiset Tilli ja Rosa. Meillä oli siis esillä näiden rotujen kaikki neljä perusväriä.

Liekö Moria rassannut liian aikainen herätys, liian iso messuhalli, käsidesiltä haisevat ihmiset tai joku ihan muu, mutta tällä kertaa Mori ei ollut parhaimmillaan edustushommissa. Aamupäivällä hieman valjasteltiin ja käytiin tutustumassa naapuriständin aitokissanminttuun.

Sitten Mori halusi olla vain omassa häkissä eikä välittänyt esiintyä. Päivän edetessä huomasin, että Mori kaipasi unta, olihan yöunet jääneet todella lyhyiksi, joten viritin sille häkkiin näköesteen, jonka takana sai nukkua rauhassa yleisön katseilta.

Naapurihäkissä Mandaa selvästi jännitti, mutta se oli myös kovin kiinnostunut toisella puolelle olleesta Islasta ja Mariuksesta, jotka vuoroin olivat häkin edustan laudalla. Pitipä beigeä häntää kokeilla hieman tassullakin. Liian lähelle omalle puolelle tuodulle naamalle piti kuitenkin hieman sähistä.

Ai huiska, no okei voin leikkiä! t. Manda

Nuoret tytöt Manda (4,5kk) ja Isla (6kk) olivat ehdottomasti osastomme vetonaulat, kun tytöt, etenkin Isla jaksoi leikkiä ja riehua huiskan perässä lähes koko päivän. Osaston kissoista ainoana Isla osallistui myös messujen yhteydessä järjestettyyn näyttelyyn ja pärjäsi hienosti paneeliin asti.

Ihmiä riitti päivän mittaan kissoja katsomassa ja silittelemässä. Oli mahtavaa jutella sellaisten kanssa, jotka olivat tosissaan harkitsemassa kissan hankkimista ja etsimässä sitä omaa rotuaan. Moni fiksu pariskunta ja perhe kyseli nimenomaan kissojen luonteesta ja siitä millaisia lemmikkejä ne ovat. Joitakin erikoisuuksiakin sain päivän aikana kuulla, kun yksi kyseli kissojen leikkitreffien perään ja toiset kertoivat harkinneensa rotukissaa, mutta päätyneensä maatiaiseen, jotta sitä voisi pitää mökillä vapaana. En käsitä ollenkaan, miksi maatiaisen elämä ja turvallisuus olisi vähemmän tärkeä kuin rotukissan.

En ehtinyt juurikaan nähdä muuta Eläinystäväni messuista. Paikalla oli kuulemma mm. haisunäätiä, chinchilloja (tai miten se ikinä kirjoitetaankaan), papukaijoja ja ties mitä, mutta enpä niitä ehtinyt katselemaan. Kissatarvikemyyjien osastoja kävin sen verran läpi, että ostin Morille välipalaa ja kotiintuomisiksi uuden huiskan. Muita samaan aikaan olleita messuja en nähnyt ollenkaan. Kädentaito-messut olisivat vähän kiinnostaneet, mutta ne oli tietysti sijoitettu kaikkein kauimmaisimpaan messukeskuksen nurkkaan.

Karkasimme paikalta hieman ennen messujen sulkeutumista, jotta ehdimme Morin kanssa junaan.

Junakissa

Junan lemmikkiosastolla matkusti koira, joka olisi kovasti halunnut tehdä tuttavuutta Morin kanssa. Morikin ensin koitti valjaissa lähteä koiraa tervehtimään, mutta huomasi nopeasti etten ollut sitä päästämässä, ja tyytyi oleskelemaan sylissäni tai lattialla. Koira sen sijaan tuijotti Moria herkeämättä korvat höröllä koko matkan ja vinkui.

Innokas kanssamatkustaja

Välipala maistui junassa. Köykäinen kuppi piti vain kiilata jalkojen väliin, että pysyi paikallaan. Koira-parka joutui vielä nuuhkimaan namikanan herkullisia tuoksuja.

Päivä oli pitkä, kotiovelta kotiovelle 15,5 tuntia, mutta mukava. Oli kiva nähdä tuttuja abysomppu-ihmisiä, ja jutella kissoista niin paljon kuin vain mieli teki.