keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Aamuleikki

Perlaa höpsötti aamulla.



Perla leikkii yleensä ns. tosissaan, ja tälläkin kertaa valeriaanarotta sai kunnolla köniin. Kunnes Perla harhautui takajalan putsaushommiin.





On uskomatonta, miten paljon painonpudotus näkyy kissan aktiivisuudessa. Perla pääsi syksyn aikana hieman plösähtämään. Ruokamäärät arvioin pääasiassa silmämääräisesti, joten ateriakoot saattoivat olla yläkanttiin. Samaan aikaan Mori huomasi vihdoin olevansa kastraatti, joka ei tarvitse niin paljoa ruokaa kuin kollina, ja alkoi oma toimisesti pienentää ateriakokojaan. Perla käytti tilaisuuden hyödyksi ja keräsi Morin ylijäämät vyötärölleen. Jouluherkut lisäsivät katastrofia, ja niinpä maitovalas teki paluun Perlan painon kiivetessä viiden kilon paremmalle puolelle.



Alkuvuodesta tarkistin ateriakoot, ja sen jälkeen ruoka on mennyt kuppeihin aina vaa'an kautta.  Lopputuloksena on sutjakkaampi ja touhukkaampi Perla.