maanantai 19. lokakuuta 2015

Haaste

Nämä blogihaasteet ovat siitä hyviä, että saa hyvän syyn aktivoitua kirjoittamaan blogiin edes jotain. Tällä kertaa haaste tuli Foxkiss-blogista, kiitos tästä aktivoinnista.




1. Mitä teette kissasi kanssa yhdessä?

Leikin ja ulkoilen kissojen kanssa, Perlan kanssa olen käynyt mustikassakin. Sitten tietysti nukun kissojen kanssa. Ja syön. Ja käyn vessassa. Morin kanssa kävin katsomassa revontulia. Nämä ovat mukana aikalailla kaikessa tekemisessä. Leireille ja retkille kissat eivät pääse mukaan, vaikka välillä yrittävätkin salamatkustaa rinkassa.



2. Mikä on parasta syksyssä?

Parasta syksyssä on syksyn tuoksu (vielä tässä vaiheessa kun pudonneet lehdet eivät haise). Myös syksyisen luonnon värikirkkaus on kaunista. Niin ja tietysti viilenevien ilmojen myötä saa ottaa käyttöön ihanan lämpimät neuleet, ja neuloa niitä lisää.

Kissojen mielestä parasta syksyssä lienee patterikauden aloitus.

3. Jos nimeäisit kissasi nyt, saisiko se edelleen saman nimen?

Kyllä. Kissojen nimiin on vaikuttanut suuresti rakkauteni Islantiin, ja se rakkaus voi edelleen hyvin, joten nimet todennäköisesti olisivat samat myös nyt. Perlan ja Morin nimet ovat vieläpä lyhennöksiä aiemmasta/virallisesta nimestä, joten ne ainakin olisivat samoja myös nyt, Katla saattaisi ehkä kantaa jotain toista islantilaista nimeä, tai sitten ei.

4. Paikka, jonne haluaisit mennä uudestaan?

Lue edellinen vastaus ja arvaa :D

5. Suosikkikissasi kirjallisuudesta? (Sarjakuvat lasketaan kirjallisuudeksi :)

Kääk, kirjallisuuden kissa... Simon's cat seikkailee myös kirjoissa, vaikka taitaakin olla animaatiohahmo alunperin, vastaan sen.

6. Mitä odotat eniten loppuvuodelta?

Joululahjoja

7. Tykkääkö kissasi saunoa tai leikkiä vedellä?

Saunaa nämä eivät kovin usein näe. Kyläillessä saunallisessa paikassa saunassa kyllä käydään, mutta saunovat ihmiset ovat omituisia.

Vesileikkejäkään meillä ei juuri leikitä. Perla tykkäsi yhdessä vaiheessa uittaa lelujaan, mutta sitäkään se ei ole tehnyt pitkään aikaan.

8. Lempikissarotusi?

Somppu.

9. Pelkääkö kissasi imuria?

Ei siitä ainakaan tykätä. Tämmöiseen asentoon menivät korvat viimeksi, kun aloin imuroida.



10. Kissasi suosikkiherkku?

Suurimman reaktion taitaa aiheuttaa saunapalvikinkku, ja Perla tykkää myös hiiristä.

11. Mikä on kivointa kissablogin pitämisessä?

Että saa kertoa ja näyttää muille, miten ihania kissoja minulla on.



Tämän haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä sinut haastanutta blogia ja linkkaa hänen bloginsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen
3. Nimeä ja linkkaa 11 liebster award -haasteen ansainnutta alle 200 lukijan blogia
4. Keksi 11 kysymystä haastetuille.

Ja taidanpa olla niin tylsä, että jätän haastamatta ja kyselemättä, eli haasteen neljästä kohdasta onnistuin toteuttamaan puolet. Tällä bloggausaktiivisuudella ihan hyvä suoritus, vai mitä?



PS. Morista on tullut isoisä. Pienten kisuliinien kuvia voi käydä ihastelemassa SunnyPace-kissalan blogissa.

1 kommentti: