Pentu tuli taloon

Olin suunnitellut toisen kissan hankkimista Perlalle kaveriksi jo pitkään. Päätös siitä, minkä rotuinen tuo toinen kissa olisi, syntyi viime marraskuussa TUROKin näyttelyssä Turussa. Lähdin näyttelyyn pitämään seuraa kaverilleni, joka oli siellä kahden kissansa kanssa. Kaverini kuitenkin istui koko iltapäivän rotuyhdistyksen kokouksessa, ja minulla oli aikaa kulkea ihastelemassa kissoja ja jutella omistajien kanssa. Somppuja olin ihastellut aikaisemminkin, mutta nyt päätin, että sompun minä tahdon, ja vieläpä riistanvärisen tytön. Enpä olisi osannut arvata, että kahdeksan kuukautta myöhemmin minulle tulisi somppupoika Sveitsistä.

Näyttelystä kotiin tultuani hyppäsin internetin ihmeelliseen maailmaan tutkimaan olisiko somppupentuja saatavilla. Lähetin muutamalla kasvattajalle sähköpostia ja tammikuussa kävin Ninan ja Sarin luona katsomassa heidän somppulaumaansa kotioloissa. Pentuja ei silloin ollut, mutta eihän kissan hankinta ole "heti pentu mulle nyt" -tilanne, joten jäin odottamaan. Toukokuussa Nina kertoi kollin tuontisuunnitelmista, ja kysyi olisinko kiinnostunut olemaan sijoituskotina tuolle tuontikissalle. Pienen harkinnan jälkeen totesin, että kyllä vain. Niinpä sain riistatytön sijasta riistapojan, joka matkasi Suomeen Sveitsistä.

Mori saapui Suomeen myöhään illalla elokuun alussa. Vaikka ei mikään kovaääninen olekaan, pienen kissan sinnikäs miukuminen kantautui korviini lentokentällä ennen kuin sain kissakassin silmiini. Siellä kassissa se sitten oli, valtavan suloinen pieni kissapoika. Sinnikäs miukuminen jatkui lähes tauotta Helsinki-Vantaalta Turkuun asti.

Kotiin päästyämme alkoi tutustuminen uuteen asuinympäristöön. Ja uuteen kissakaveriin. Perla tuli varovasti katsomaan tulokasta ja päätti sähistä Morille. Mori sähisi takaisin ja aloitti komean murinan, joka jatkui ja jatkui. Perla totesi siihen, että tuommoisen kanssa en ala mitään, ja painui päiväpeiton alle piiloon. Mori jatkoi murinaa kuin paikalleen naulattuna vielä pitkään, mutta päätti lopulta jatkaa tutkimuskierrostaan.
Uuteen kotiin Mori asettui taloksi välittömästi. Perlan kanssa tutustumiseen on mennyt vähän enemmän aikaa. Morin viides päivä luonani oli ensimmäinen, jolloin en kuullut yhtään murinaa tai sähinää kummankaan suusta. Yhteisiä leikkejä oli ollut jo sitä ennenkin.

Tässä yksi ensimmäisistä yhteiskuvista.

Myöhemmin yhteiskuvia onkin ollut vaikeampi saada, kun kissat painivat ja leikkivät liian vauhdikkaasti, että kamera ehtisi niistä napata kuvan. Ja ainakaan toistaiseksi nämä eivät nuku päällekkäin, joten nukkumiskuviakaan ei saa otettua. Vielä.

Näin kolmen viikon jälkeen sanoisin, että tutustuminen on mennyt oikein mainiosti. Tämän postauksen voisi lopettaa lauseeseen "ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti"
Tästä eteenpäin tämä blogi kertookin sitten tuosta loppuelämästä.