lauantai 7. helmikuuta 2015

Champiooni

Pari viikkoa sitten kävimme Katlan kanssa Lahdessa Surokin näyttelyssä. Tavalliseen tapaan herätys ja lähtö oli hyvin aikaisin. Mori sai tällä kertaa jäädä kotiin, ilmoittautumistietojen pohjalta sille olisi ollut siitosluokka tarjolla, mutta en halunnut sitä noin pitkälle lähteä kuskaamaan. Loppujen lopuksi kävikin niin, että paikalla olivat vain Katla ja Polar, joten siitosluokkaa ei olisi edes tullut.

Tyypilliseen tapaan somalien arvostelut olivat vasta ihan viimeisinä, joten aamupäivästä oli hyvää aikaa vaihtaa kuulumisia. Vähän piti myös käydä ostoksilla. Paikalla oli aCat&liCat. Tarkan pohtimisen päätteeksi Katla päätti haluta kissanminttu kärmiksen, joka sopi hyvin sen väreihin.

Katla suhtautui jälleen varauksella tilanteeseen ja etenkin muihin kissoihin. Kun muita kissoja ei ollut lähettyvillä, Katla katsoi parhaaksi selviytymiskeinoksi kehrätä ja leipoa minun kaulaani. Muille kissoille taas piti sähistä. Samoin tuomarille. Tuomarin pöydällä Katla sitten vähitellen rentoutui, kun muita ei ollut ihan vieressä. Tuomarikin huomautti, että kissan silmät muuttivat muotoaan pyöreistä mantelinmallisiksi rentoutuessaan. Tuomari kirjoitti Katlalle sertin, muttei halunnut nähdä sitä enää myöhemmin TP-valinnoissa.
katlasurokissa
 kuva: Meri Pistokoski

Kolmas CAC-serti tarkoitti kuitenkin sitä, että Katla valmistui championiksi. Tästä hyvästä saimme näyttelystä ruusukkeen ja Somakiss ry:ltä pokaalin. Valokuvausta en päivän aikana juurikaan harrastanut (onneksi näyttelyissä liikkuu nykyään paljon kuvaajia, jotka laittavat kuvansa muidenkin nähtäville). Katlan valmistumiskuvaksi jäänee tämä epätarkka näpsy, jonka tajusin ottaa kesken häkin purkamista.



Näyttelyn poistumislupa tuli melko yllättäen. Kun kaikki perusarvostelut ja TP-valinnat oli tehty, tuli kuulutus, että seuraavan vajaan puolen tunnin aikana saa poistua, jos ei poistunut annetussa aikaikkunassa, niin sitten sai olla loppuun asti. Pitkämatkalaisena oli kiva päästä lähtemään ajoissa, mutta maksavaa näyttely-yleisöä kävi vähän sääliksi, kun yhtäkkiä valtaosa kissoista häipyi paikalta.

Kaiken kaikkiaan päivä oli mukava ja onnistunut. Seuraavaksi tavoittelemmekin sitten titteliä International champion, sitä varten pitääkin jo lähteä ulkomaille näyttelyyn.

1 kommentti: