Jojo nimeltä Perla

Haluan kovasti olla tasapuolinen, ja siksi minua kiusaa tuo blogin tunniste-listaus; Morista ja Katlasta on enemmän postauksia kuin Perlasta. Kissojahan tämä ei liikuta mitenkään, mutta ihmismieli on toisinaan kummallinen. Tämä postaus siis tasapuolisuuden nimissä vain ja ainostaan Perlasta.

Puntari näyttää Perlan kohdalla kovin helposti turhan suuria lukemia. Perlan painonhallinnasta on tullut kirjoiteltua ennenkin mm täällä ja täällä. Koko kesän kaikki ateriat ovat menneet kuppiin vaa'an kautta, mutta silti Perlan vyötäröllä on ylimääräisiä grammoja. Kuitenkin oikeaan suuntaan ollaan menossa, minkä näkee parhaiten kissan aktiivisuudesta: Perla on taas ruvennut leikkimään enemmän. Se tiputtelee asioita pöydältä, antaa kyytiä rottaleluille, juoksentelee ympäri kämppää ja yrittää toisinaan haastaa Moria hippaleikkiin.

Pirteämpi kissa saa omistajan suomimaan itseään; miksi en ole pitänyt sitä paremmin linjoissa, ja kuinka ikävä olo kissalla onkaan ollut ylimääräisen painonsa kanssa. Leikkivä ja aktiivinen kissa on onnellinen kissa, ja näyttää vahvasti siltä, että ainoa tapa pitää Perla onnellisena ja aktiivisena, on punnita jokainen ateria grammalleen.

Meillä on Perlan kanssa juhlapäiväkin tällä viikolla: tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun tuo valkoinen hurinakone muutti luokseni. Tässä taannoin silmiini osui varhaisin näkemäni kuva Perlasta:

Kuva: Rekku Rescue ry

Sähäkkä pieni valkoinen on koittaa pitää puoliaan. Tämä kuva pistää joka kerta miettimään kuinka erilainen tuon kissan elämä olisi voinut olla, ja kuinka lyhyeksi se olisi voinut jäädä. Seuraavaksi minulle tuleekin aina valtava tarve käydä hakemassa Perla syliin ja kuunnella miten sen kehräysmoottori käynnistyy pienestä rapsutuksesta.  Toisinaan kehräyksen käynnistämiseen riittää, että Perlalle juttelee pehmeällä äänellä. On se niin valtavan rakas mussukka.