perjantai 16. syyskuuta 2016

Kesätauko

Katla on leikkaamattomaksi naaraaksi varsin helppo lemmikki, kiima tulee kahden kuukauden välein eikä se juurikaan huuda kiimassa, lähinnä ärmättää. Pitkän juoksuvälin lisäksi Katla pitää myös pitkän kesätauon, koska kukas sitä nyt kesällä mitään kolleja ajattelisi, tai ehkä Katla on ottanut tosissaan "Älä ota kesäkissaa" -kampanjan.

Ai jotain kolleja? Ei tod. kiinnosta.

Tämän blogin kesätauko on nyt kestänyt suunnilleen yhtä pitkään kuin Katlankin. Talouden ihminen on huidellut maalla (metsässä leirillä), merellä (purjehtimassa) ja vähän ilmassakin (lentänyt ulkomaille). Kissat puolestaan ovat viettäneet kesästään pari viikkoa hoitopaikassa, joka on maantasalla ja jossa tipputelkkarin ohjelma on siksi ollut jotain ihan muuta kuin kesäuusintoja.


Kaiken kaikkiaan talouden karvatassujen kesä on ollut rauhallinen, ovat viettäneet suorastaan kissanpäiviä.

Iloisia perheuutisia saimme Katlan kasvattajalta. Morin esikoinen Sina pyöräytti maailmaan kuusi pientä pentupötkylää. Pentujen velipuoli Punkku ehtikin jo blogissaan esitellä pari kuvaa uusista sisaruksistaan. Mori muistuttaa isoisää yhtä paljon kuin ennenkin.


1 kommentti:

  1. Kiva kuulla teistäkin taas! Ehdittiin jo vähän kaivata!
    Ihana tassukuva, tekee mieli vähän kutittaa. :)

    VastaaPoista